4.4 Liian iso paljastus

---

Huolestuttuaan nuorimman tyttärensä hyvinvoinnista Olivia ja Viljami olivat päättäneet laittaa koko perheen unirytmit järjestykseen. Se sujuikin ihan hyvin - pari viikkoa. Sen jälkeen tyttöjen nukkumaanmeno oli alkanut taas venymään ja erityisesti Enni ja Sanni vaikuttivat elävän jatkuvassa univajeessa.

Sanni: "Mä lähden treeneihin, moido!"

Olivia: "Onko läksyt tehtynä?"

S: "No joo joo!"

O: "No hyvä. Tulet sitten ajoissa kotiin syömään!"

S: "Öö.. mä varmaan meen Kiiran kans syömään treenien jälkeen."

O: "Ootko varma? Ville tekee makaronilaatikkoa myöhemmin, sun lempiruokaa."

S: "Joo joo, oon varma.. moikka!"

O: "No hyvä on sitten. Moikka! Ja muistakin syödä kunnolla!"

S: "No joo joo! Anna mutsi olla jo..!"

Enni: "Luca? Missä sä olet? Haloo!"

Unessaan Enni juoksi pelottavan synkässä metsässä etsien Lucaa.

Hän ei ollut nähnyt ystäväänsä moneen viikkoon ja oli huolissaan.

Harhailtuaan metsässä vaikka kuinka kauan hän kuuli yllättäen musiikkia jossain kaukaisuudessa. Hän lähti vaeltamaan sitä kohti ja tunnisti musiikin pleikkapelin tunnariksi.

E: "Luca..?"

---

Univajeesta kärsivä Sanni piristyi treeneissä, mutta hänen suorituksensa ei silti ollut mitään huippuluokkaa.

Viimeisillä jäähdyttelykierroksilla hän avautui vanhempiensa idioottimaisesta suunnitelmasta Kiiralle.

Kiira: "Vanhemmat on perseestä välillä.. Mut hei, mites sulla menee Antsun kaa..?"

S: "Kuinnii? Mä en.. tiedä mistä sä puhut."

K: "Älä yhtään yritä! Kyllä mä oon nähny miten te vilkuilette toisianne!"

S: "Me ollaan kavereita, ei mitään sen ihmeempää."

K: "Joo, kavereita.. niin varmaan joo.."

S: "Minkä mä sille voin, jos sä et usko! Mut mä vakuutan, että.."

Valitettavasti hänen vakuutteluiltaan katosi viimeinenkin uskottavuus Antsun ilmestyttyä yllättäen paikalle.

S: "Moi! Eiks meidän pitäny nähdä vasta huomenna..?"

Antsu: "Piti. Mut mulla oli ikävä sua."

K: "Mä arvasin! Mä niin tiesin tän!"

A: "No moi vaan sullekin!"

K: "Älkää antako mun häiritä tai mitään!"

K: "Mä meen tästä vaikka.. venyttelemään, niin saatte olla rauhassa.."

A: "Aah, lopultakin kahdestaan.."

S: "Tää on tosi kivaa, mut.. ei täällä.."

S: "Jos mentäis vaikka jonnekin missä saatais olla kahdestaan..?"

Ja tottakai hänen valmentajansa sattui paikalle juuri silloin.

Jartsa: "Noniin, kisat alkaa lähestyä! Joko jännittää?

S: "Mitäh? Niin siis joo! Tota, varmaankin.."

A: "Hei mut meitsi lähtee kans treeneihin, palaillaan!"

J: "Sanni.. Ihan rehellisesti puhuen, sun juoksu ei ole oikein sujunut viime viikkoina. Kuinka sä ihan oikeasti voit?"

---

Enni oli lopultakin löytänyt Lucan, mutta tämä ei näyttänyt huomioivan häntä mitenkään.

E: "Luca! Lopulta mä löysin sut!!"

Kun hän pääsi riittävän lähelle tarttuakseen ystäväänsä käsivarresta, tämä katosi.

E: "Mit..?"

Puut muuttuivat yhtäkkiä ihmeellisiksi valonheittimiksi joissa näkyi erivärisiä kuvioita.

E: "Siis mitä täällä oikein tapahtuu?!"

Enni pomppasi säikähdyksestä ilmaan, kun hänen takanaan ollut televisio räpsähti yhtäkkiä päälle ja Simitapit alkoivat laulaa tunnusmelodiaansa kovaan ääneen.

Seuraavaksi hän huomasi, miten hänen oikealle puolelleen oli muodostunut jonkinlainen polku. Hän lähti seuraamaan sitä epävarmoin askelin.

Lopulta hän saapui tutun näköisen puun luokse.

Hänellä ei vain ollut mitään tietoa miten edetä. Mutta ehkä tämä toimisi kuten viimeksikin..?

---

S: "Joten faija repii meidät kaikki väkisin ylös joka aamu seiskalta. Ihan vaan koska mun pikkusiskolla on joku ongelma!"

S: "Mä nukuin viime yönäki vaan jonku neljä tuntia. Mä en kestä tätä enää!"

J: "Tuo ei kyllä todellakaan ole hyvä asia. Sä tarvitset riittävästi unta, nyt kun on kisatkin tulossa."

S: "Sano toi mun porukoille."

J: "Sanon. Älä huoli, mä otan heihin yhteyttä ja kerron miten tärkeä asia tämä on."

J: "Sun keho ei vain kertakaikkiaan palaudu kunnolla ilman riittävää unta. Se taas hidastaa aineenvaihduntaa ja lisää turvotusta, eikä sun paino saa nousta enää yhtään enempää ennen kisoja."

S: "Mä tiedän.. Mä teen parhaani, että se ei nouse."

J: "Hyvä. Sulla on kuitenkin erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa lukioiden mestaruus. Ja voittostipendin avulla sä voit käytännössä hakea mihin tahansa yliopistoon kirjoitusten jälkeen."

S: "M-mä en kyllä oo varma haluanko mä yliopistoon. Mun porukat kyllä puhuu siitä koko ajan, varsinkin kun Jannin kirjoitukset lähestyy, mutta mä en tiedä onko se mua varten.."

J: "Se olis kyllä tosi harmi. Sä oot yksi sun ikäluokkasi parhaita juoksijoita tässä maassa."

J: "Sun fyysinen kapasiteetti yhdistettynä sun älykkyyteen.. No, sanotaanko näin, että vain taivas olis sulle rajana. Mieti asiaa edes, jooko?"

S: "Noh, kaipa mä voin sitä miettiä vielä."

---

E: "Löysin sinut lopultakin!"

Luca: "Olen tässä nyt. Mutta kuuntele.."

L: "Oli virhe kertoa minusta perheellesi. He ovat huolissaan sinusta."

E: "Tiedän.. Anteeksi.."

E: "Mä kuulin kun ne puhuivat jostain lääkäristä.. että mä tarvisin jonkun lääkityksen.. en mä halua!"

L: "Enni, kuuntele, tämä on hyvin tärkeää.. Sun sanottava kaikille, että sä et näe mua enää. Että minä - ja tämä paikka - oli vain mielikuvitusta."

L: "Se on ainoa keino, että me voidaan olla yhdessä. En halua, että mikään erottaa meitä enää ikinä."

E: "Mä sanon niin. Teen ihan mitä vain, että me voidaan olla yhdessä!"

---

Tarina jää näillä näkymin loppukesäksi tauolle. Palataan sitten syksymmällä Sannin kisatunnelmiin, Ennin lääkityskokeiluihin ja kaikkeen muuhun mitä vielä on tiedossa. :)

Mukavaa kesää kaikille! :)

4.3 Aikalisä

---

Enni oli livahtanut keskellä yötä ulos keinumaan ystävänsä Lucan houkuttelemana. Hän halusi lähteä jo kotia kohti, mutta Lucalla (joka oli siis ihan todellinen, eikä mikään mielikuvitusystävä, kuten kaikki väittivät) oli muita suunnitelmia.

Luca: "Ennenkun lähdetään takaisin kotiin, niin haluaisitko sä nähdä missä mä asun?"

Enni: "Oikeesti?? Todellakin haluan!!"

L: "Seuraa mua.."

E: "Luca? Mihin sä menit?"

"Tuu vaan rohkeasti perässä!" Enni kuuli Lucan äänen kaikuvan jostain onton puun sisältä. Hän veti syvään henkeä, sulki silmänsä ja astui eteenpäin.

Hetken päästä hän tunsi lämpimän tuulen kasvoillaan ja kuuli lintujen laulua.

E: "Siis MISSÄ me oikein ollaan?? Tää paikka on ihana!!"

E: "Luca? Missä sä oot?"

"Tässä," hän kuuli Lucan äänen selkänsä takaa.

Tai siis.. se oli kyllä Lucan ääni, mutta siinä oli jotain erilaista. Se oli jotenkin.. pehmeämpi.

Enni kääntyi ympäri, eikä ollut uskoa silmiään.

E: "Luca?? Miten sä oot ihan erinäköinen ku aina ennen?"

L: "Tältä mä näytän oikeasti, kun mä olen kotimaailmassani."

L: "Muistathan sä kuinka mä kerroin, miten mä en voi näyttäytyä sun maailmassasi niin että muut voisivat nähdä mut ja kuinka robottihaarniska on ainoa keino siihen, että sä pystyt näkemään mut?"

E: "Nojoo, mut en mä tienny että sä olisit noin.. noin.."

E: "Siis sä oot ehkä kauneinta mitä mä oon ikinä nähnyt!"

L: "Noh, tässähän ihan nolostuu.."

L: "Itse asiassa.. säkin olet mun mielestä oikein-"

Lucan lause jäi kesken ja tämä jähmettyi paikoilleen, kuin kuulostellen jotain.

E: "Mitä? Mäkin olen sun mielestä oikein mitä?"

Ja seuraavassa silmänräpäyksessä poika oli kadonnut.

E: "Luca?"

E: "Huhuu..?"

Seuraavaksi Enni meinasikin saada slaagin pelkästä säikähdyksestä.

Olivia: "Voi rakas! Löysinhän sinut lopulta, voi luojan kiitos!!"

E: "M-mit..?"

O: "Missä ihmeessä sinä olet ollut?! Ymmärrätkö yhtään miten huolissaan me kaikki ollaan oltu??"

O: "Hetken luulin että en enää ikinä näe sinua!"

E: "Anteeksi äiti.. Me tultiin Lucan kanssa vaan ihan hetkeksi keinumaan, mun piti ihan oikeasti lähtee kotiin ihan kohta!"

O: "Ihan vaan hetkeksi? Voi kultapieni, kun sinä olet ollut kadoksissa jo melkein kaksi päivää!"

E: "En varmasti ku ihan hetken vaan! Sun on pakko uskoa mua!"

Olivia huokaisi. Hän ei enää tiennyt mitä tehdä. Miten ihmeessä tyttö oli saattanut kadottaa ajantajunsa noin täydellisesti..?

O: "Kuulepa Enni, kun tässä nyt ei oikein ole kyse siitä uskonko sinua vai en.. "

O: "Vaan kun nyt on ihan oikeasti maanantai. Me näimme sinut viimeksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja kun tajusimme eilen aamulla että et ole kotona, olemme sen jälkeen etsineet sinua kissojen ja koirien kanssa!"

E: "Anteeksi, äiti. Mä en ihan oikeasti tiedä mitä tapahtui. Me vaan keinuttiin Lucan kanssa ja..!"

Olivia hengitti muutaman kerran syvään ja hillitsi parhaansa mukaan yhä voimistuvan halunsa jatkaa saarnaamista.

O: "Tiedätkö mitä? Ei sillä ole väliä. Tärkeintä on se, että löysin sinut! Tule, lähdetään kotiin kertomaan muillekin, että olet turvassa."

Todellisuudessa sillä oli väliä, paljonkin. Olivia nimittäin alkoi olemaan nyt oikeastikin huolissaan.

Kai hänen pitäisi jutella tilanteesta Viljamin kanssa. Häntä pelotti jo valmiiksi mitä kaikkea vielä tapahtuisi ja mikä tulisi olemaan hänen miehensä reaktio.

---

Eikä hänen pelkonsa ollut mitenkään aiheeton.

Viljami: "Nyt saa riittää! Tämä oli viimeinen pisara!!"

O: "Älä nyt.. tälle kaikelle on varmasti ihan järkevä selitys.."

V: "Mutta kun tuollainen omissa haaveissaan eläminen ei ole normaalia! Ei 13-vuotiaalla kuulu olla enää mielikuvituskavereita!"

Olivia nyrpisti nenäänsä. Hän oli kyllä kertonut Viljamille paenneensa lapsena omaa kurjuuttaan mielikuvitusmaailmaansa. Mutta Villekään ei tiennyt läheskään kaikkea, kuten esimerkiksi sitä kuinka hän vielä lukiossakin vietti suurimman osan ajastaan oman päänsä sisällä.

O: "Kuka sinä olet sanomaan mikä on normaalia ja mikä ei!? Ei tämä tilanne nyt oikeasti niin paha ole..!"

V: "Ai ei ole?? Enni oli metsässä melkein kaksi päivää, eikä itse edes tajunnut sitä! Se tyttö on saatava hoitoon, etkö ymmärrä??"

O: "Niinpä kai.."

V: "Tiedän, että sulla oli rankka lapsuus ja haavemaailma oli sulle pakokeino. Mutta rakas, sulla oli oikeasti asioita mitä paeta. Sinä kasvoit ilman vanhempia ja menetit mummosi, ainoan huoltajasi, tosi nuorena. Ennillä on kaikki hyvin, tai ainakin me olemme tehneet parhaamme, jotta tytöillä olisi vakaa ja turvallinen elämä. Sitäpaitsi, sinun mielikuvitusystäväsi olivat simejä, jotka tunsit oikeastikin. Montako toisessa ulottuvuudessa asuvaa keijukaisrobottia tunsit?"

O: "Hmm.. en tiedä.. ehkä sinä olet oikeassa.."

"Missä Enni muuten nyt on?" Ville kysyi.

Olivia oli hetken hiljaa. "Nukkumassa..?" hän sanoi varovasti.

V: "Vieläkin? Keskellä päivää??"

O: "Tyttö valvoi juuri kaksi päivää metsässä! Tai ainakin minä oletan, että valvoi."

O: "Vaikka tottahan se on, että tytöillähän on nukkumiset menneet aina vähän niin ja näin.. Yksikään ei nukkunut päikkäreitä sitten 2v synttäreidensä ja minä annoin asian olla, koska tyttöjen saaminen nukkumaan oli niin hirveätä taistelua joka kerta."

V: "Mutta tytöthän käyvät koulussa kuitenkin säännöllisesti? Kai ne nyt nukkuvat normaalisti yöaikaan?"

O: "Itse asiassa.. Tyttöjen nukkumiset on edelleenkin vähän mitä on. Janni ja Sanni pärjäävät kyllä valvomisensa kanssa ja nukkuvat viikonloppuisin univelkoja pois, mutta Enni.."

Olivia huokaisi.

O: "Ennin opettaja soitti perjantaina. Tyttö ei ollut koko viikkona kertaakaan koulussa. Minä en.. tiennyt miten kertoa sinulle, anteeksi.."

V: "Voi Olivia, milloin sinä opit, että voit - ja sun pitää - kertoa mulle ihan kaikki! Et sinä voi jatkaa asioiden salailua siinä toivossa, että ne ratkeavat itsestään!"

O: "Minä tiedän! Anteeksi.."

V: "Noh. Minusta alkaa tuntua siltä, että Ennin ongelmat johtuvat rajojen ja säännöllisen elämänrytmin puuttumisesta."

V: "Nyt me kaksi laitetaan omat projektit hetkeksi jäähylle ja pistetään meidän perheen asiat kuntoon! Joka iikka menee viimeistään kympiltä sänkyyn ja siitä ei luisteta. Ei edes viikonloppuisin. Ja seitsemältä ylös aamuisin! Eikö vain?"

O: "Hmm. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta."

---

Saa nähdä miten perheen teinit reagoivat Olivian ja Villen yritykseen saada koko poppoon päivärytmit järjestykseen. :D

Seuraava osa on puolittain valmiina, yritän saada sen tässä kesäkuun aikana julkaistua. :)

4.2 Luvaton leikkihetki

---

Turhauduttuaan siskoihinsa Sanni oli lähtenyt lenkille. Ikävästi alkanut ilta sai kuitenkin mielenkiintoisen käänteen, kun hän törmäsi rannalla ihastukseensa.

Sanni "Antsu?? Mitä sä täällä teet?"

Antsu: "Mun porukat asuu tässä aika lähellä. En saanu unta ja päätin lähteä iltakävelylle. Näin sut metsäpolulla juoksemassa tänne päin ni ajattelin tulla moikkaamaan. Sähän opiskelet myös Kevätlammen urheilulukiossa? Muistan nähneeni sut urheilukentällä pari kertaa."

S: "Joo! Just alotin ekan vuoden. Sä oot vissiin jo abi?"

A: "Jep, viimeisiä viedään! Mikäs sun nimesi on?"

S: "Ah niin tosiaan, mä oon Sanni."

A: "No Sanni, jos saan esittää vastakysymyksen, niin mitä sä täällä rannalla teet näin myöhään illalla?"

S: "Mäkään en saanu unta. Oon aina ollu yöeläjä, en tiedä miks."

A: "Sama. Mä alan aina virkistymään illalla, ku pitäis olla menossa nukkumaan."

Sanni katseli Antsua ja tunsi olevansa kuin unessa.

Koko koulun.. eipäs, ei vain koko koulun, vaan koko Kevätlammen komein jätkä oli siinä hänen edessään ja jutteli hänelle! Voiko tämä edes olla mahdollista? Ja jos voikin niin miten ihmeessä??

---

Olivia kotiutui projektiensa parista myöhään illalla ja oletti kaikkien olevan jo nukkumassa ja talon pimeänä. Olohuoneessa oli kuitenkin valo ja hän löysi sieltä kuopuksensa Ennin pleikkarin ääreltä.

Olivia: "Enni, mitäs ihmettä sinä teet valveilla näin myöhään? Sinun pitäisi olla nukkumassa!"

Enni: "Mä olin jo nukkumassa. Sit mä heräsin. Ei nukuttanu enempää."

O: "Jahas, no tuota.. mitäs sinä teet?"

E: "Pelaan pleikkaa Lucan kaa. Älä ny häiritte!"

O: "Vai että Lucan?"

E: "Joo. Voitko äiti pliis mennä jo? Sä häirittet meidän peliä! Luca voittaa mut kohta!"

Olivia huokaisi. Ennillä oli ollut sama mielikuvitusystävä jo pienestä tytöstä asti. Nyt tämä oli kuitenkin jo yläasteella ja Olivia olisi toivonut, että tytöllä olisi ihan oikeitakin ystäviä.

Toisaalta hän ei kuitenkaan ollut niin kovin huolissaan, olihan hän itsekin viihtynyt omassa mielikuvitusmaailmassaan pitkälle lukion loppuun asti.

Vaikka tilanne oli kyllä nyt ihan erilainen ja Ennillä oli rakastava perhe ympärillään, mitä Olivialla ei ollut suurimman osan elämästään. Mutta hän uskoi silti, että Luca katoaisi, kun on sen aika.

O: "Selvä, no minä lähden tästä nukkumaan. Yrittäkäähän pelata se nopeasti loppuun. Ja sitten menet kyllä takaisin sänkyyn! Lupaatko?"

E: "Joo joo, lupaan lupaan! Mee nyt!"

"Heeei, Lucaa! Ei saa töniä tolleen!" Enni huudahti tyhjälle tilalle vieressään. Olivia katseli tyttöä hetken lempeästi ja lähti sitten nukkumaan.

E: "Lähtihän se lopulta. Mä luulin, että se ei jätä meitä ikinä rauhaan!"

Luca: "Aaaaand scoreeeee! Maali! Eikun kaato!"

E: "Heei! Ei oo reilua!"

L: "Don't hate the game, hate the playah! Eiku miten päin se meni.."

E: "Jeee! Mä voitin!!"

L: "Eeeeiiiiiii!!"

L: "Vaadin revanssia!"

E: "No okei, yks peli vielä. Mut sit lähetään nukkumaan."

L: "Mutku ei nukuta vielä!"

E: "Mä tiedän. Mut äiti käski!"

L: "Mut.. tiedäks mikä olis hauskempaa?"

E: "No?"

L: "Lähetään leikkipuistoon! Mä haluan keinumaan!"

E: "Eeeen mä oikein tiedä.. me ei saatais kyl lähteä keskellä yötä mihinkään ilman lupaa.."

L: "Ei kukaan huomaa, ku kaikki on nukkumassa! Ja puistossa ei ois ketään muita, saatais keinua ihan keskenämme."

E: "No.. kai me voidaan sit hetkeksi mennä."

---

Sanni ja Antsu olivat jutellessaan kiertäneet saaren toiselle puolelle katsomaan auringonlaskua.

Hän oli juuri selittänyt kaiken Nate-papan häistä ja heidän eilisestä reissustaan Simsinkiin, kun hän huomasi Antsun katsovan häntä epäuskoisena.

A: "Siis te kävitte päiväreissun Simsingissä? Sun porukat on varmaan tosi rikkaita, ku niillä on varaa lennellä noin vaan edes takaisin."

S: "No, ei oikeestaan. Mutsi on töissä Simlandin ilmailuvirastossa, niin ilmaiset lennot tulee vähän niinku luontaisetuna."

A: "Uu, siistiä. Mitä sun faija tekee työkseen?"

Sanni huokaisi. Hän olisi toivonut tämän aiheen tulevan esille vasta paljon myöhemmin.

S: "Se tuota.. opettaa fysiikkaa meidän lukiossa.."

A: "Heetkonen, siis onks Viljami Aavikko sun faijas?!"

S: "No siis.. joo..? Haittaakse?"

A: " Eeeei, mietin vaan et meitsin täytyy vissiin alkaa opiskelemaan vähän ahkerammin."

S: "Kuinka niin?"

A: "No koska meikäläinen on aika käsi fyssassa.. ja jos sun faijas pitää mua ihan luuserina, niin.."

A: "..sit mä en varmaan saa tehdä näin."

---

Kotona Enni sammutti valot kaikessa hiljaisuudessa, livahti ulos ja suunnisti metsäpolkua läheiseen leikkipuistoon.

E: "Anna mulle vauhtia, Luca!"

E: "JEEEEEEEEE!"

Myöhemmin:

E: "Okei pitäiskö nyt lähtee kotiin?"

L: "Mut.. mä en haluis vielä mennä.."

E: "Mutku meidän on oikeesti pakko!"

L: "Haluaisitko sä ensin nähdä missä mä asun?"

E: "Oikeesti?? Todellakin haluan!!"

L: "Seuraa mua.."

---

Seuraava jakso ilmestyy.. no, sitten kun ilmestyy XD