3.25 Pääsykokeet, osa 2

---

Pikajuna 235 Simsingistä Kevätlammelle kulki normaalissa aikataulussa. Se oli lähtenyt tunti sitten Simsingin juna-asemalta, ja Olivia oli juuri ja juuri ehtinyt siihen.

Sittemmin hän oli istunut hiljaa ja vain tuijottanut ikkunasta ulos. Viljami oli yrittänyt turhaan kysellä mikä tyttöä vaivasi.

Viljami: "Hei mä oon oikeesti pahoillani, että mä lähdin silleen. Mulla oli vaan ihan sairaan kova nälkä ja kyllä sä tiedät millanen mä oon nälkäsenä!"

V: "Meinaatsä olla puhumatta mulle enää ikinä? Olivia? Sano pliis jotain, mitä tahansa!"

Olivia: "En mä sulle oo vihainen, vaan.. No mua vaan ärsyttää, kun Ville teki mulle oharit."

V: "No hyvä sitten. Että et oo mulle vihainen. Ootko varma, että oikeasti ei ole muuta?"

O: "No on yks toinenkin juttu.. mut en mä halua puhua siitä.."

O: "Koska jos sä tietäisit.. sä et enää ikinä puhuis mulle.. sä vihaisit mua.. et enää haluais olla missään tekemisissä mun kanssa!"

V: "No nyt oli kyllä kova väite! Mikä saa sut uskomaan että moinen asia ois olemassa? Siis sellainen joka sais mut vihaamaan sua. Mä väitän, että sellaista ei ole."

O: "Kyllä on.. usko mua.. sä et halua tietää.. kukaan ei saa tietää, ikinä!"

V: "Hei nyt sä kyllä oikeasti kerrot mulle. Silläkin uhalla, että mä sit vihaan sua, mitä mä en todellakaan usko, mutta nyt kerrot mulle!"

O: "Oikeestiko?! M-mut.. ooksä nyt ihan varma??"

O: "No okei sitten.. mä tapasin mun.. isän tänään ekaa kertaa."

"Vau, toihan on...!" Viljami aloitti, mutta Olivian murhaava katse pysäytti hänen riemunsa jo heti alkuunsa. Ehkä nyt oli parasta olla hiljaa ja kuunnella.

"Sen jälkeen kun Ville ilmoitti mulle että se ei aio nähdä mua tänään, mulla oli vielä pari tuntia aikaa, joten mä lähdin etsimään Huntington-konsernia. Isän työpaikkaa siis."

"Mä menin etuovista sisälle ja siellä oli joku nainen pöydän takana, joka sanoi että isä on vapaalla. Mutta sitten mä kuulin mun takaa äänen, joka sanoi mun nimen."

O: "Isä..?"

"Mä tunnistin sen siitä lehtileikkeestä, jonka mä löysin netistä. Mutta en mä silti meinannut uskoa silmiäni."

"Se tuli heti halaamaan mua ja toisteli kuinka se on odottanut tätä hetkeä tosi pitkään. Ja kuinka fiiliksissä se on nyt, kun lopulta löysi mut."

"Mäkin olin eka ihan fiiliksissä, vaikka se tuntuikin vähän oudolta. Mä en oikein tienny mitä mun ois pitäny siinä tilanteessa ajatella, kun se tuli jotenki niin äkkiä."

"Mut sit mä kysyin siltä, et mitä mun äidille tapahtui.. ja sitä mun ei todellakaan ois kannattanut tehdä.."

O: "Nyt kaikki on pilalla, eikä sitä voi enää ikinä korjata!"

Viljami ei tiennyt mitä hän olisi tuohon kaikkeen sanonut. Mitä ihmettä Olivian ja hänen isänsä välillä oikein oli tapahtunut??

---

Jii: "Vau, sä siis lopulta löysit Olivian?? Kerro kaikki! Oliko se siellä yliopistolla?"

Nate: "No siis mä menin sinne yliopistolle, mut Oliviaa ei näkyny siellä. Mut mä sit päätin hetken mielijohteesta käväistä pikaisesti pääkonttorilla kysymässä Yasminelta onko mulle viestejä."

"Ja siellä Olivia oli! Ala-aulassa kyselemässä Yasminelta milloin mä olisin taas tavattavissa. Voitko kuvitella?!"

"Mä ryntäsin halaamaan sitä ihan shokissa, siis hyvällä tavalla shokissa, ja toistelin vaan kuinka oon etsinyt sitä joka paikasta ja kuinka en voi käsittää, että se on lopultakin siinä."

"Sit ku mä vähän siitä tokenin, mä kysyin et miten ihmeessä Olivia löysi mut, et miten ihmeessä se tajusi tulla tonne pääkonttorille."

"Kun Olivia sai lopulta suunvuoron, se kertoi olevansa ihan yhtä hämmentynyt tilanteesta ja että koska se tiesi mun nimen ennestään, niin se oli löytänyt googlesta sen artikkelin mikä musta tehtiin Simsingin Talouslehteen muutama vuosi sitten. Sit se kysyi miten ihmeessä mä tunnistin sen."

"Mä sit näytin sille mun puhelimesta muutamia kuvia, mitä agentit on mulle toimittaneet viime aikoina. En tietenkään kaikkia, koska Olivia tuntui menevän vähän tolaltaan jo siitä tiedosta, että joku oli seurannut sitä ja ottanut kuvia."

"Mikä tietysti on aika friikkiä, nyt kun asiaa miettii. Kuinka moni normaali isä laittaa vakoojat kuvaamaan omaa tytärtään?"

"Mun piti sit vannoa kautta sukuni kunnian, sekä kiven ja kannon, että kukaan ei vakoile Oliviaa enää. Mikä oli tietysti itsestään selvää, nyt kun me ollaan löydetty toisemme, enhän mä tarvi agenttien apua enää."

"Minkä mä tietysti kerroin Oliviallekin. Sanoin, että nyt kun mä olen lopultakin saanut mun tyttären takaisin, mulla on ihan kaikki mitä tarvitsen."

"Kiva kuulla, että teidän tapaaminen sujui hyvin! Oon tosi iloinen sun puolesta," Jii iloitsi.

"Nooooh, miten sen nyt ottaa.." Nate sanoi vaisusti.

"Olivia sit pamautti ilmoille kysymyksen, jonka mä olisin toivonut tulevan puheeksi vasta paljon myöhemmin."

O: "Missä mun äiti on? Ja kuka on Ilona Lorula?"

"Mä olin kyllä valmistautunut siihen kysymykseen, kymmeniä kertoja olin kuvitellut miten kerron sen kaiken. Mutta nyt kun se tilanne oli käsillä, mun pää löi tyhjää."

"Mä selitin jotain sekavaa siitä kuinka se kaikki on tosi pitkä tarina."

"Ehdotin, että Olivia tulee käymään mun luona, keitellään vaikka kaakaot ja jutellaan kaikessa rauhassa."

"Olivia meni taas selvästi hämmennyksiin ja sanoi lopulta, että haluais ihan hirveästi nähdä missä mä asun, mutta sen juna lähtee parin tunnin päästä."

"Mä rauhoittelin sitä ja vakuutin, että se ehtii kyllä junaan ajoissa. Että mä pidän siitä henkilökohtaisesti huolen. Mä kuitenkin asun suht lähellä keskustaa.

Joten me hypättiin autoon ja huristeltiin tänne."

O: "Vau, tosi hieno talo!"

O: "Meillä on isompi telkkari. Mut teidän olohuone on paljon isompi!"

O: "Kuka toi on?"

N: "Se on Jonathaniel Huntington ensimmäinen. Huntington-konsernin perustaja ja mun iso-isoisä."

O: "Vau. Se ei näytä yhtään sulta!" N: "Monet on sanoneetkin, että mä näytän enemmän mutsilta."

"Siitä se alamäki sitten alkoikin.." Nate huokaisi.

"Olivia vaati saada tietää kuka ja missä sen äiti on."

"Joten ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa."

"Kerroin Siljasta ja kuinka me kovasti haluttiin lapsi, mutta ei voitu. Ja että Ilona on mun yks mun parhaista ystävistä, joka tarjoutui auttamaan."

"Ja että kuinka Nanna on itse asiassa mun entinen nimeni."

"Ja että itse asiassa.. teknisesti ottaen.."

"..minä olen Olivian äiti."

"Sitten Olivia ryntäsikin ovesta ulos sanomatta mitään. Mä yritin juosta perään ja huudella sitä takaisin, koska mä kuitenkin lupasin viedä sen juna-asemalle, mutta ei sitä enää näkynyt. Mä tosissaan toivon, että Olivia selvisi ehjänä kotiin."

---

O: "Eli nyt sä tiedät tän koko tilanteen kaikessa karmeudessaan. Nyt sä varmaan ymmärrät miksi mun elämä on pilalla?"

V: "Ymmärsinkö mä nyt siis oikein.. Tämä Jonathaniel on siis sun biologinen äitisi? Nanna Aavikko on nykyään Jonathaniel Huntington?"

O: "No niin! Mä en käsitä miten se on edes mahdollista! Mutta mä en voi kertoa tästä kenellekään, en ikinä. Tarpeeksi paha, että sä tiedät!"

Viljami veti muutaman kerran syvään henkeä ja mietti miten asiansa muotoilisi.

V: "Itse asiassa.. transsukupuolisuus on ihan normaali asia. Siinä ei ole mitään pelättävää tai salailtavaa."

O: "Jaa mikä?"

Viljamin pitkällisen ja perusteellisen oppitunnin jälkeen Olivia oli pitkään mietteliäs.

O: "Eli.. mä siis periaatteessa ylireagoin? Ääh, miksi mummi ei ikinä kertonut mulle?? Mä en tiedä mitään tollasista jutuista!"

V: "No on kyllä kieltämättä aika outoa. Ja tietty muutenkin toi että se sulki sun äit.. isäs kokonaan sun elämästä pois. Oliskohan sun mummosi voinut olla transfobinen..?"

O: "Ja mitä se sit tarkottaa?! Äääää-ääää miks mä en tiedä mistään mitään???"

Jälleen uuden pitkällisen oppitunnin jälkeen:

O: "Mä en kyllä yhtään osaa sanoa, mut se selittäis kyllä miksi mummi piti isän niin tiukasti meidän elämästä erillään."

O: "Hävettää, että mä ryntäsin sieltä sillai karkuun.. Isä raukka, se ei varmaan tuntunut kivalta..Eikä me edes vaihdettu yhteystietoja!"

V: "Kyllä mä uskon, että se ymmärtää. Otat kato huomenna yhteyttä siihen asianajajaan joka sun luona kävi ja kysyt siltä isäs numeron tai jotain. Soitat sille ja pyydät anteeksi."

O: "Näin mun on varmaan tehtävä. Voi että, mulla on niin paljon kysymyksiä! Paljon enemmän, kuin ennen reissuun lähtöä! Kuten esimerkiksi että kuka mun toinen vanhempi nyt sitten on..?"

Aamuyöstä he olivat lopulta perillä Kevätlammella.

O: "Kiitti matkaseurasta ja henkisestä tuesta! Oli tosi kiva reissu!"

V: "J-joo..niin oli! Tosi kivaa!"

He sanoivat heipat ja Olivia kääntyi mennäkseen sisälle, mutta jähmettyi ovelle päästyään.

Televisio oli päällä! Joku oli sisällä!

Olivia huikkasi äkkiä Viljamin takaisin. Viljami, joka oli jäänyt Olivian taakse varmistamaan että tämä pääsee turvallisesti sisälle, oli salamana paikalla.

Varovasti Olivia työnsi avaimen lukkoon, käänsi sitä ja raotti ovea, joka päästi isomman narinan kuin hän olisi siinä hetkessä kaivannut.

Sohvalla istunut nainen sammutti television ja nousi seisomaan.

Silja: "Hei Olivia!"

Seuraava jakso: 3.26 Muutto, osa 1

3.24 Pääsykokeet, osa 1

---

Päivä alkoi kääntymään jo alkuiltaan, kun Silja lopulta pääsi Kevätlammelle ja Naten entiselle kotitalolle.

Se vain, että ketään ei tuntunut olevan kotona.

Hän oli koputellut ja soitellut ovikelloa vaikka kuinka kauan, mutta talossa ei näkynyt merkkiäkään simeistä.

Hän päätti soittaa Natelle ja kysyä tiesikö tämä missä Olivia mahtoi olla.

Silja: "No moi! Tuota, ooksä varma että Olivia asuu edelleen siinä samassa talossa?"

S: "No kun ei täällä ole ketään.. Mä oon soit.."

S: "No olin just sanomassa, että oon soittanu ovikelloa ainakin kymmenen kertaa. Nate hei, mä en oo mikään idiootti. Nate? Haloo?"

S: "Outoa.."

---

12 tuntia aikaisemmin:

Olivia: "Isä?"

O: "Lopultakin mä löysin sut! Mä olen sun tyttäresi, Olivia."

Nate: "Okei? Ja mua pitäis kiinnostaa miksi?"

"M-mä ajattelin että.." Olivia sopersi.

N: "Mitä? Että mä ottaisin sut avosylin vastaan ja me voitais olla onnellinen perhe?"

N: "Mä annoin sut pois. Ymmärrätkö? Jos mä olisin halunnut sut osaksi mun perhettä, mä en olis tehnyt niin. Mikä sut saa kuvittelemaan, että oli hyvä idea edes ehdottaa tuollaista?"

N: "Nanna oli mun elämäni suurin rakkaus ja sun näkeminen muistuttaa mua vain menetetystä onnesta. Mä en pysty enkä mä halua sua osaksi elämääni."

N: "Painu nyt helvettiin täältä. Ei kukaan halua nähdä sua."

O: "K-kai sitten.." N: "MUAAAHAHAAAA!"

---

"Olivia? Huhuu!"

Olivia kuuli Viljamin äänen etäisesti unensa läpi.

O: "Täh? Missä me ollaan?"

Viljami: "Pajupuron asemalla. Eli puolivälissä matkaa ollaan. Sä taisit nukahtaa."

O: "Nojoo. Ja mä näin tosi outoa unta!"

O: "Mitä jos mä teen virheen, kun yritän etsiä mun isän Simsingistä? Entä jos se ei haluakaan nähdä mua?"

V: "Mutta eikö sun isäs nimenomaan yrittänyt itse ottaa suhun yhteyttä?"

O: "Niin kai, mut.. en mä tiedä.."

Katsellessaan alkavaa sadetta Olivia tunsi, kuinka juna nytkähti taas liikkeelle.

V: "Älä nyt turhaan ala maailailemaan piruja seinille. Mennään nyt vain askel kerrallaan."

O: "Totta. Todennäköisesti mä pelkään ihan turhaan."

V: "Niinpä. Joten otetaan nyt rennosti, niin ollaan sit virkeitä pääsykokeessa. Enää viis tuntia, niin ollaan perillä!"

O: "Oikeesti, viis tuntia vielä?? Kuinka hiton kaukana se Simsinki oikeesti on!"

V: "Se on kaukana, mähän sanoin! Siksihän me lähdettiin jo aamuyöstä liikenteeseen."

Olivia katseli mietteliäänä ikkunasta ulos, kun juna sukelsi takaisin metsän syvyyksiin.

V: "Mutta mites se pääsykoe? Osataanko me nyt ne jutut oikeesti? Vielä ehtis kertaamaan!"

V: "Älä huoli, kyllä me osataan! Usko nyt jo, me voidaan ottaa rennosti!"

O: "No okei, okei! Uskotaan! Mua vaan jännittää, ku en oo koskaan käynyt Simsingissä."

V: "Se on kyl jännää, muistan hyvin ensimmäisen reissuni sinne..!"

Viljamin tarinointi sai Oliviankin rentoutumaan ja loppumatka sujui leppoisammin.

V: "Noniin, aletaan lähestyä Simsinkiä. Joko jännittää?"

O: "Kysytkin vielä! Mähän oon ollut suurinpiirtein kauhusta jäykkänä koko matkan!"

V: "No, kyllä se siitä helpottaa, kun saadaan noi pääsykokeet handlattua. Sit on paljon helpompaa, kun pahin jännitys on takana!"

O: "Eipäs, kun pääsykokeen jälkeen mä näen Villen ekaa kertaa!"

V: "Siitä puheen ollen, ooksä ihan varma et.. tai siis, ooksä ajatellu et.. tai siis.."

O: "Oonko ajatellut mitä?"

V: "Ääh, ei mitään. Mä toivon, että teillä on kivaa yhdessä!"

O: "Niin mäkin! Tästä tulee paras päivä ikinä!"

Pääsykokeen jälkeen:

V: "Ei se jätkä taida ilmaantua paikalle.." O: "Mä en käsitä! Mä olin ihan varma, että se haluaa nähdä mut ihan yhtä paljon!"

V: "No minkä sille voi, jos jotkut on idiootteja." O: "Ville ei oo mikään idiootti! Tähän on pakko olla joku hyvä selitys. Pakko olla!"

V: "No mut kello alkaa olla jo paljon ja juna lähtee muutaman tunnin päästä. Pitäiskö meidän lähtee nyt sinne syömään?"

O: "Joo mee sä vaan edeltä.. Mä yritän vielä saada Villen kiinni."

V: "Mitä sä haluisit syödä? Tässä ois lähellä yks Simxasilainen ravintola mitä oon halunnu testata, mut on tässä ihan SimBurger myös lähellä. Miltä kuulostaa?" O: "Joo.. venaa mä laitan Villelle nopeesti vielä meseviestin.."

V: "Oi vitsi, täällä ois.. ääh, hiton ilmoitukset taas, menkää pois.. niin, tässä ois sushiravintola ihan lähellä kans! Mä oon aina halunnu maistaa sushia!" O: "Ei se vastaa.. se on kyl online, mutta ei oo ees lukenu mun viestiä.."

V: "Ootko sä maistanut sushia? Olivia?" O: "Harmi, ku mulla ei oo sen numeroa.. voikohan tolla mesesovelluksella soittaa..?"

V: "Okei, sua ei selvästikään kiinnosta syöminen just nyt. Mä taidan mennä eeltä sinne SimBurgeriin." O: "Joo, ihan miten vaan.. "

O: "Tähän on joku järkevä selitys, mä tiedän sen.. kohta Ville kirjottaa, että kaikki on hyvin ja sit se tulee tänne.. ihan varmasti!"

---

Muutaman kilometrin päässä:

Jii: "Tää isän ja äidin ostama Simlandin-talo on kyllä aika hieno! Kyllä täällä kelpaa valoisia kesäiltoja vietellä." Nate: "Niinpä! Grams ja Pops valitsivat hyvän sijoituskohteen."

N: "Ja mä vielä melkein möin tän sillon, ku Annabelle ilmotti lopullisesti, että se ei todellakaan oo tulossa tänne. Kuvittele!"

N: "No mutta, se musta. Miten sulla menee? Näittekö te Minnan kanssa?"

J: "Nähtiinhän me. Kahviteltiin, vaihdettiin kuulumisia.. oli ihan kivaa!"

N: "Vai että ihan kivaa? No kerro nyt, syttyikö vanha romanssi uudelleen kuten toivoit?"

J: "Ei valitettavasti mitään sellaista. Minna on edelleen naimisissa Antonion kanssa."

J: "Sovittiin, että ollaan ystäviä. Ja mä oon itse asiassa ihan okei sen asian kanssa!"

N: "Vau, faija, toi on tosi kypsästi ajateltu..! Mitä ihmettä, Silja soittaa.."

N: "No moi Silja! Mitäs Kevätlammelle kuuluu?"

N: "Kyllä se mun käsittääkseni samassa talossa asuu. Kuinka niin?"

N: "Ootko sä nyt varma, että siellä ei oo ketään? Ootko kokeillu soittaa ovikelloa?"

N: "No joojoo, rauhoitu Silja! Ei Olivia varmasti kaukana ole."

N: "Se on varmaan vaan jossain kaverin luona tai jotain!" Agentti II: "Nuoriherra Huntington, minulla on äärimmäisen tärkeää asiaa!"

"Sori Silja, mun pitää mennä," Nate sanoi nopeasti ja sulki puhelimen.

Ag II: "Meillä on varma havainto kohteesta. Yliopistolla. Juuri äsken."

N: "Että mitä?" Ag II: "Saanen vääntää rautalangasta. Sinun tyttäresi on nähty Simsingin yliopistolla juuri äskettäin. Sinuna kiirehtisin."

N: "Lopultakin hyviä uutisia! Mahtavaa!" Ag II: "Eikö vain olekin! Joten jospa nuoriherra Huntington olisi hyvä ja kiirehtisi?"

---

O: "Ei tästä taida tulla mitään.."

Olivia oli seissyt nurkalla ehkä kymmenen minuuttia Viljamin lähdön jälkeen. Kokonaisuudessaan hän oli odottanut Villeä jo tunnin yli sovitun ajan. Mutta lopulta puhelin kilahti.

O: "Meseviesti Villeltä.."

Olivian sydän hyppäsi kurkkuun ja hän avasi vietin vapisevin sormin.

O: "Mitä ihmettä..?"

Villehän oli itse komea kuin mikä! Miten niin ei muka kelpaisi? Olivia ei ymmärtänyt tätä nyt yhtään.

Ei hän tiennyt mitä muutakaan hän olisi vastannut. Hän oli aivan liian pettynyt ja kiukkuinen.

Hän ei siis näkisi Villeä ollenkaan tänään! Tästä mahtavasti alkaneesta päivästä olikin kovaa vauhtia tulossa hyvin suuri pettymys.

---

Naten saamista hyvistä uutisista oli myös hyvää vauhtia syntymässä pettymys.

Hän oli rynnännyt yliopistolle niin nopeasti kuin oli päässyt, mutta Oliviaa ei näkynyt enää missään.

Nate ei oikeastaan ollut edes yllättynyt. Hän oli jo tottunut siihen, että kaikki lupaavat johtolangat päättyivät umpikuljaan. Enemmän hän oli pettynyt itseensä ja siihen, että oli antanut toivonsa herätä.

---

O: "Huntington-konserni.. tämä taitaa olla oikea rakennus.."

Olivia käveli suoraan pääovista sisälle.

O: "Mahtaakohan Jonathaniel Huntington IV olla tavattavissa? Olen siis hänen tyttärensä ja.."

Sihteeri: "Nathan on valitettavasti vapaalla tällä hetkellä."

O: "No tuota, milloinkohan hän olisi taas tavattavissa..?"

Hänen kysymyksensä keskeytyi yllättävään ääneen, joka kuului hänen takaansa.

N: "Olivia..?"

Seuraava jakso: 3.25 Pääsykokeet, osa 2 - paluu

3.23 Yllätysten ilta

---

Eräänä keväisenä lauantaiaamuna Laura oli valmistautumassa ensimmäisille treffeilleen unelmiensa uroksen Ronin kanssa.

Tai siis, teknisesti ottaen kolmansille. Hänen kaksoissiskonsa Saara oli tavannut Ronin jo kaksi kertaa ja he olivat sopineet deittailevansa poikaa vuorotellen, joten nyt oli lopultakin Lauran vuoro.

"Onkohan tää sittenkään hyvä idea..?"

Hän oli onnensa kukkuloilla - mutta samaan aikaan kauhuissaan. Saara oli stailannut hänet, jotta he näyttäisivät enemmän samalta, mutta erilaista luonnettaan hän ei pystyisi kovin pitkään peittämään.

Saara: "No mitä nyt? Sä pääset lopultakin treffeille Ronin kanssa ja stailaus on täydellinen, miten sä näytät edelleen noin vittuuntuneelta?" Laura: "Ääh, en mä tiedä.. tää ei tunnu oikeelta.."

S: "No pikkuhiljaa pitäis alkaa päättämään, kello tikittää. Tietty jos Roni ei tunnukaan oikeelta, niin kai mä ehdin vielä laittautumaan, vaikka tiukille menee.."

L: "Ääh, ei se siitä oo kiinni, Roni tuntuu enemmän ku oikeelta, mut.. tää valehtelu ei tunnu. Miten mä muka voin esittää uskottavasti sua? Enhän mä edes tiedä mitä kaikkea te ootte puhuneet edellisillä kerroilla!"

S: "No auttaisko se, jos mä kertoisin kaiken mitä me tehtiin ja puhuttiin? Ja kaiken mitä mä tiedän Ronista ja mitä se tietää musta?"

L: "Joo, se auttais tosi paljon! Kerro kaikki!"

S: "Okei, eli Roni on 19 vee, sillä on veli Luukas, mut mä en tiedä minkä ikäinen se on.. sit.. ne asuu niitten faijan kanssa keskustassa, niitten vanhemmat on eronnu ja niitten äiti muutti just Simsinkiin.. niin Ronilla on kans isosisko, joka asuu Simsingissä ja on kai lääkäri tai jotain.."

Hetken kuluttua - ja pitkän selostuksen jälkeen:

L: "Siis mitä sä tarkotat? Millä tavalla Roni oli outo teidän ekoilla treffeillä?"

S: "En mä oikein tiedä.. se vaan oli outo. Tosi hiljainen ja jotenki.. emmätiedä, välttelevä.."

S: "Mutta mä luulen että se oli vaan jännitystä, koska tokat treffit meni paljon paremmin!"

L: "Miten sä uskalsit nähdä sen uudestaan, jos se oli niin outo ekalla kerralla?"

S: "No en mä eka meinannukaan. Mut sit se pyyteli niin sinnikkäästi anteeksi ja vannoi että kaikki oli vaan väärinkäsitystä. Kai mä sit vaan päätin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden ja oon tosi onnellinen, että annoin!"

L: "Antamisesta puheenollen.. Onks mitään vielä..tapahtunut?"

S: "Me pussattiin viimeksi, ei muuta. Me ollaan kuitenkin nähty vasta pari kertaa, ei oo vielä ehtinyt tapahtua kovin kummoisia."

L: "Niin, nämä on siis kolmannet treffit! Odottaakohan se multa jotain? En mä oo vielä valmis!"

S: "Mä en ees tullu ajatelleeksi tuota. Mut en mä usko.. Tai siis mä toivon että ei, en mä kyl halua että sä alat säätämään sen kanssa mitään."

L: "Aijaa, että sulla vaan on oikeus tehdä sen kanssa juttuja?? Mä en ehkä oo vielä valmis, mutta en tasan tarkkaan suostu tollaseen!!"

L: "Ei tää mitenkään tuu onnistumaan, jos sä nuoleskelet sen kanssa ihan into pinkeenä ja mä en saa hipaistakaan! Se on joo jätkä, mut kyllä se nyt viimeistään siinä vaiheessa tajuaa jotain."

S: "En mä kyl ajatellu, että tää jatkuis niin pitkään.. Mä annan sun nähdä Ronin tän yhden kerran, jotta sä näkisit että teillä ei oo tasan mitään yhteistä."

L: "Et sä voi mitenkään tietää onko meillä mitään yhteistä vai ei. Meillä voi olla vaikka kuinka paljon yht.." S: "No mikäpä siinä, jos sua kiinnostaa mennä sen kanssa ajamaan motocrossia. Tai lähteä lomalla Simsinkiin tsekkaamaan Simlandin korkein benjihyppytorni. Tai.."

L: "Okei, sun pointti tuli selväksi.." S: "..Uudessa-Simlannissa on kuulemma parhaat aallot ja köysiradat, joten jos sua kiinnostaa suunnitella Ronin kanssa yhteistä reissua sinne, niin mikäpä siinä.."

L: "Okei, OKEI! Sun pointti tuli selväksi!! Lähetään nyt vaan sinne keskustaan, mä en jaksa vatvoa tätä enää.." S: "Kai sitten.."

Saara huokaisi ja lähti pukemaan kenkiä. Laura katseli siskonsa perään mietteliäänä. Saaralla ja Ronilla oli selkeästi mennyt tosi monet jutut yksiin ja Laura olisi halunnut olla vain onnellinen tämän puolesta, mutta.. Miten ihmeessä hän itse tunsi vetoa sellaista jätkää kohtaan, jonka kanssa hänellä ei selvästikään ollut mitään yhteistä??

Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä peruakaan, joten siskokset lähtivät kohti keskustaa. Treffipaikalla Roni näyttikin jo odottelevan.

Saara livahti nopeasti nurkan taakse piiloon samalla, kun Laura veti syvään henkeä ja lähti kävelemään Ronia kohti.

Roni: "Moi Saara! Siistii nähdä taas."

L: "M-moi, Roni..! Joo, tosi siisti nähdä!"

Kun Roni nappasi Lauran halaukseen, kaikki hänen epävarmuutensa ja jännityksensä katosivat. Hän ei olisi millään halunnut päästää irti, mutta oli pakko.

R: "Noh, kai me sit lähdetään sinne skeittiparkkiin..?"

L: "Tarkotkatsä Xtreme Parkkia? Eiks meidän pitänyt mennä kokeilemaan lentotunnelia?"

R: "Ööööö...siis joo! Nimenomaan! Sitä mä just tarkotan!"

R: "Mitäköhän hittoa mä sekoilen.. "skeittiparkki".. aahahaaa!"

R: "Mutta joo, lähdetään vain sinne Xtreme Parkkiin. Lentotunneli kuulostaa ihan yhtä kivalta ku skeittaus, ihan yhtä.. turvalliselta."

L: "Itse asiassa, mä just tajusin että mulla jäi aamupala väliin ja tuota.. hirvee nälkä, eikä semmonen tunnelissa lentäminen oo varmastikaan hyvä juttu tyhjällä vatsalla, joten.."

R: "Itse asiassa mä mietin just samaa, ihan hirvee nälkä! Lentäminen just nyt ei olis todellakaan turvallista! Mä en ymmärrä miten mä oonkin tänään niin huonosti valmistautunut."

L: "Tuossahan olis sopivasti kahvila, et.. mitä jos mentäis sinne eka, syötäis vähän ja suunniteltais vaik tarkemmin sitä lentohommaa? Että se ois sit varmasti turvallista."

R: "Tosi hyvä idea! Meidän pitää suunnitella se tosi tarkkaan. Ja jos sattuu niin että siinä suunnittelussa menee pitkään eikä ehditä tänään sinne parkkiin, mikä ois siis tosi harmillista, niin mehän voidaan mennä joku toinen päivä!"

L: "Joo! Tai siis, se ois kyl tosi harmillista.."

Kahvilassa oli aluksi vaivaantunut tunnelma, mutta se katosi nopeasti, kun he alkoivat juttelemaan.

Kävi ilmi, että he molemmat rakastivat Coldplayta ja Paulo Coelhoa.

Heillä oli myös todella hauskaa yhdessä ja aika tuntui kiiruhtavan aivan liian nopeaa.

L: "Mulla oli tosi kivaa!"

R: "Niin mullakin! Tässä, kaunis ruusu kauniille naiselle, muistoksi tästä illasta."

R: "Mä haluaisin niin kovasti nähdä sut uudelleen."

L: "Höpsö, tottakai me nähdään uudelleen! Miksei nähtäisi?"

R: "Totta.. mä en silti haluais, että tämä ilta päättyis koskaan."

L: "En mäkään! Eikä sen tarvikaan vielä päättyä, onhan tässä vielä hetki aikaa."

R: "Voi Saara, sä oot niin ihana!"

Laura jähmettyi täysin suudelmasta, joka tuli yllättäen, ilman mitään ennakkovaroitusta. Hän ei ollut kuvitellut ensimmäistä suudelmaansa ihan tällaiseksi.

Hän yritti kuumeisesti miettiä mitä seuraavaksi tekisi tai sanoisi. Hän halusi olla Ronin kanssa, mutta omana itsenään. Hän ei kuitenkaan tiennyt miten Roni suhtautuisi kun kuulisi, että hän ei olekaan Saara.

Hetken aikaa hän puntaroi mahdollisuutta olla vain kertomatta ja jatkaa tätä ihanaa iltaa. Mutta kun Roni sipaisi hellästi hänen hiuksiaan pois kasvojen edestä ja hämmentyi selvästi nähdessään hänen kulmalävistyksensä, Lauran oli pakko kertoa totuus.

L: "Kuule Roni.. mun pitää kertoa sulle yks juttu.. mä en oikeasti ole Saara.."

R: "Mitä?? Kuka sä sitten oot?!"

Laura avasi suunsa kertoakseen, mutta hänet keskeytti Saara, joka ryntäsi paikalle.

S: "MITÄ VITTUA?? Miten sä TAAS sössit kaiken???"

S: "Sun piti nähdä toi jätkä KERRAN! Ja vetää roolia YHDEN ILLAN! OLIKO VITTU LIIKAA PYYDETTY, ETTÄ ET OIS SÖSSINY TÄTÄ JA PALJASTANU KAIKKEA???"

L: "Sori! Mä en vaan pystynyt valehtelemaan. Se ei vaan tuntunut oikeelta!"

R: "Voisko joku kertoa mullekin mitä täällä tapahtuu??"

S: "Noh, mä olen tosiaan oikea Saara, jos herra ei sitä vielä tajunnut."

S: "Ja toi on mun idiootti kaksoissiskoni Laura, joka ei hyväksynyt että me deittaillaan, joten sen oli pakko tunkea mukaan, kuten aina. Ja pilaamaan kaiken, kuten aina."

Laura nieli kiukkunsa ja halunsa väittää vastaan. Huomatessaan Ronin katsovan häntä kysyvästi, hän huokaisi ja veti peruukkinsa pois.

L: "Jep, se on totta. Tällainen mä oikeasti olen. Ihan vaan tavallinen ja tylsä Laura, joka inhoaa yli kaiken kaikkea extremeä ja olis varmaan kuollut sinne lentotunneliin ihan vaan järkytyksestä."

L: "Mä vaan halusin tavata sut, edes kerran, enkä mä keksinyt muutakaan keinoa, sori.. Mä ymmärrän jos sä et halua nähdä mua enää ikinä, mutta älä oo Saaralle vihainen, tää oli kokonaan mun idea. Mä oikeesti haluan, että te ootte onnellisia yhdessä.."

Laura näki sivusilmällä, miten Saara virnuili omahyväisesti. Hetken aikaa hän mietti ansaitsiko tämä oikeasti hänen apuaan enää tässä tilanteessa, mutta toisaalta hän tiesi, että jos Saaran ja Ronin alkava romanssi kaatuu nyt tähän, sisko ei jättäisi häntä ikinä rauhaan. Parasta niellä pettymys ja yrittää olla parempi sim tässä tilanteessa.

Ehkä hän näkisi Ronin joskus, ohimennen. Katselisi parin onnea sivusta. Ehkä hän löytäisi itsekin vielä jonkun. Vaikka juuri nyt ei siltä tuntunutkaan.

Hän odotti näkevänsä seuraavaksi, kuinka Roni tunnustaisi Saaralle ikuista rakkauttaan ja Saara hyppäisi pojan käsivarsille. Ja sitä tuntui Saarakin odottavan. Mutta Roni teki jotain hyvin yllättävää.

R: "Mun pitää kans tunnustaa sulle jotain."

---

10 tuntia aiemmin:

Roni: "Hyvältä näyttää.."

R:"Uuuu-jeah!"

R:"Tänään sä hurmaat sen mimmin. Viet siltä lopullisesti jalat alta! Uuujeah!"

R: "Mitä sä haluat?" Luukas: "Ooksä näkemässä Saaran tänään?"

R: "Kyllä! Mä näen mun ihanan sexybeibeni tänään! Ja mä vien siltä jalat alta - ihan kirjaimellisesti, me mennään nimittäin Xtreme Parkkiin testaamaan.."

L: "EIks nyt pitänyt olla mun vuoro taas?"

R: "Täh? No en todellakaan päästä sua näkemään sitä enää! Käsitätsä minkä työn mä sain tehdä että sain sen takas, sen jälkeen ku päästin sut jostain käsittämättömästä syystä näkemään sitä ensin? Se piti mua jonain ihme friikkinä! Mä en vieläkään käsitä mitä sä sanoit sille!"

L: "Mä tiedän, mut.. siks just mä haluanki nähdä sen vielä."

L: "Siinä mimmissä vaan on jotain, en mä osaa selittää. Mun on pakko nähdä se vielä! Pliis!"

R: "Oikeesti? Just tänään? Kai sä kuulit ku mä sanoin, että me ollaan menossa Xtreme Parkkiin?"

L: "Joo joo, ihan sama. Mä teen mitä tahansa, että mä näen Saaran taas!"

R: "Oikeesti?"

R: "Ääääh... No okei sit, mut mä tuun mukaan vahtimaan, että sä et taas sössi kaikkea."

R: "Mut mä suostun vain, koska mä haluan nähdä kun teikäläinen paskoo housuunsa siellä tunnelissa."

L: "Kiitti Roni. Sä et tuu katumaan tätä!"

---

L: "Eli mä olen tosiaan Luukas, Ronin kaksoisveli. Hauska tutustua!"

Laura ei saanut sanaa suustaan, eikä kyllä Saarakaan, mikä oli harvinaista.

Luukas kääntyi ympäri. "RONI!!" hän huusi jonnekin kaukaisuuteen.

Hetken päästä he näkivät hahmon tulevan nurkan takaa ja kävelevän heitä kohti.

R: "Moi kaikki! Moi Saara. Mä oon tosiaan Roni ja tämä tässä on mun idiootti kaksoisveljeni Luukas."

Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti.

Saara ryntäsi suutelemaan Ronia, joka kaappasi tytön käsivarsilleen. Laura yritti parhaansa mukaan hahmottaa asioiden saamaa käännettä. Unelmien uroksia oli siis koko ajan ollut kaksi??

Eli Saara sai kuin saikin Ronin eikä heidän enää tarvinnut tapella - mutta mitä tämä kaikki nyt tarkoitti? Oliko Luukas kiinnostunut Laurasta vain koska luuli häntä Saaraksi tämän koko ajan? Oliko heidän juttunsa nyt ohi - jos mitään juttua oli koskaan ollutkaan..?

Mutta kun Luukas kääntyi ja katsoi häntä niillä ihanilla nappisilmillään, kaikki epäilykset katosivat yhtäkkiä Lauran mielestä.

Hän oli löytänyt unelmiensa uroksen, joka oli kokonaan hänen omansa! Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Laura tunsi olevansa aidosti onnellinen. Tästä alkaisi hänen uusi elämänsä, yhdessä maailman ihanimman pojan kanssa!

Seuraava jakso:3.24 Pääsykokeet, osa 1 - meno