Pikajuna 235 Simsingistä Kevätlammelle kulki normaalissa aikataulussa. Se oli lähtenyt tunti sitten Simsingin juna-asemalta, ja Olivia oli juuri ja juuri ehtinyt siihen.
Sittemmin hän oli istunut hiljaa ja vain tuijottanut ikkunasta ulos. Viljami oli yrittänyt turhaan kysellä mikä tyttöä vaivasi.
Viljami: "Hei mä oon oikeesti pahoillani, että mä lähdin silleen. Mulla oli vaan ihan sairaan kova nälkä ja kyllä sä tiedät millanen mä oon nälkäsenä!"
V: "Meinaatsä olla puhumatta mulle enää ikinä? Olivia? Sano pliis jotain, mitä tahansa!"
Olivia: "En mä sulle oo vihainen, vaan.. No mua vaan ärsyttää, kun Ville teki mulle oharit."
V: "No hyvä sitten. Että et oo mulle vihainen. Ootko varma, että oikeasti ei ole muuta?"
O: "No on yks toinenkin juttu.. mut en mä halua puhua siitä.."
O: "Koska jos sä tietäisit.. sä et enää ikinä puhuis mulle.. sä vihaisit mua.. et enää haluais olla missään tekemisissä mun kanssa!"
V: "No nyt oli kyllä kova väite! Mikä saa sut uskomaan että moinen asia ois olemassa? Siis sellainen joka sais mut vihaamaan sua. Mä väitän, että sellaista ei ole."
O: "Kyllä on.. usko mua.. sä et halua tietää.. kukaan ei saa tietää, ikinä!"
V: "Hei nyt sä kyllä oikeasti kerrot mulle. Silläkin uhalla, että mä sit vihaan sua, mitä mä en todellakaan usko, mutta nyt kerrot mulle!"
O: "Oikeestiko?! M-mut.. ooksä nyt ihan varma??"
O: "No okei sitten.. mä tapasin mun.. isän tänään ekaa kertaa."
"Vau, toihan on...!" Viljami aloitti, mutta Olivian murhaava katse pysäytti hänen riemunsa jo heti alkuunsa. Ehkä nyt oli parasta olla hiljaa ja kuunnella.
"Sen jälkeen kun Ville ilmoitti mulle että se ei aio nähdä mua tänään, mulla oli vielä pari tuntia aikaa, joten mä lähdin etsimään Huntington-konsernia. Isän työpaikkaa siis."
"Mä menin etuovista sisälle ja siellä oli joku nainen pöydän takana, joka sanoi että isä on vapaalla. Mutta sitten mä kuulin mun takaa äänen, joka sanoi mun nimen."
O: "Isä..?"
"Mä tunnistin sen siitä lehtileikkeestä, jonka mä löysin netistä. Mutta en mä silti meinannut uskoa silmiäni."
"Se tuli heti halaamaan mua ja toisteli kuinka se on odottanut tätä hetkeä tosi pitkään. Ja kuinka fiiliksissä se on nyt, kun lopulta löysi mut."
"Mäkin olin eka ihan fiiliksissä, vaikka se tuntuikin vähän oudolta. Mä en oikein tienny mitä mun ois pitäny siinä tilanteessa ajatella, kun se tuli jotenki niin äkkiä."
"Mut sit mä kysyin siltä, et mitä mun äidille tapahtui.. ja sitä mun ei todellakaan ois kannattanut tehdä.."
O: "Nyt kaikki on pilalla, eikä sitä voi enää ikinä korjata!"
Viljami ei tiennyt mitä hän olisi tuohon kaikkeen sanonut. Mitä ihmettä Olivian ja hänen isänsä välillä oikein oli tapahtunut??
Jii: "Vau, sä siis lopulta löysit Olivian?? Kerro kaikki! Oliko se siellä yliopistolla?"
Nate: "No siis mä menin sinne yliopistolle, mut Oliviaa ei näkyny siellä. Mut mä sit päätin hetken mielijohteesta käväistä pikaisesti pääkonttorilla kysymässä Yasminelta onko mulle viestejä."
"Ja siellä Olivia oli! Ala-aulassa kyselemässä Yasminelta milloin mä olisin taas tavattavissa. Voitko kuvitella?!"
"Mä ryntäsin halaamaan sitä ihan shokissa, siis hyvällä tavalla shokissa, ja toistelin vaan kuinka oon etsinyt sitä joka paikasta ja kuinka en voi käsittää, että se on lopultakin siinä."
"Sit ku mä vähän siitä tokenin, mä kysyin et miten ihmeessä Olivia löysi mut, et miten ihmeessä se tajusi tulla tonne pääkonttorille."
"Kun Olivia sai lopulta suunvuoron, se kertoi olevansa ihan yhtä hämmentynyt tilanteesta ja että koska se tiesi mun nimen ennestään, niin se oli löytänyt googlesta sen artikkelin mikä musta tehtiin Simsingin Talouslehteen muutama vuosi sitten. Sit se kysyi miten ihmeessä mä tunnistin sen."
"Mä sit näytin sille mun puhelimesta muutamia kuvia, mitä agentit on mulle toimittaneet viime aikoina. En tietenkään kaikkia, koska Olivia tuntui menevän vähän tolaltaan jo siitä tiedosta, että joku oli seurannut sitä ja ottanut kuvia."
"Mikä tietysti on aika friikkiä, nyt kun asiaa miettii. Kuinka moni normaali isä laittaa vakoojat kuvaamaan omaa tytärtään?"
"Mun piti sit vannoa kautta sukuni kunnian, sekä kiven ja kannon, että kukaan ei vakoile Oliviaa enää. Mikä oli tietysti itsestään selvää, nyt kun me ollaan löydetty toisemme, enhän mä tarvi agenttien apua enää."
"Minkä mä tietysti kerroin Oliviallekin. Sanoin, että nyt kun mä olen lopultakin saanut mun tyttären takaisin, mulla on ihan kaikki mitä tarvitsen."
"Kiva kuulla, että teidän tapaaminen sujui hyvin! Oon tosi iloinen sun puolesta," Jii iloitsi.
"Nooooh, miten sen nyt ottaa.." Nate sanoi vaisusti.
"Olivia sit pamautti ilmoille kysymyksen, jonka mä olisin toivonut tulevan puheeksi vasta paljon myöhemmin."
O: "Missä mun äiti on? Ja kuka on Ilona Lorula?"
"Mä olin kyllä valmistautunut siihen kysymykseen, kymmeniä kertoja olin kuvitellut miten kerron sen kaiken. Mutta nyt kun se tilanne oli käsillä, mun pää löi tyhjää."
"Mä selitin jotain sekavaa siitä kuinka se kaikki on tosi pitkä tarina."
"Ehdotin, että Olivia tulee käymään mun luona, keitellään vaikka kaakaot ja jutellaan kaikessa rauhassa."
"Olivia meni taas selvästi hämmennyksiin ja sanoi lopulta, että haluais ihan hirveästi nähdä missä mä asun, mutta sen juna lähtee parin tunnin päästä."
"Mä rauhoittelin sitä ja vakuutin, että se ehtii kyllä junaan ajoissa. Että mä pidän siitä henkilökohtaisesti huolen. Mä kuitenkin asun suht lähellä keskustaa.
Joten me hypättiin autoon ja huristeltiin tänne."
O: "Vau, tosi hieno talo!"
O: "Meillä on isompi telkkari. Mut teidän olohuone on paljon isompi!"
O: "Kuka toi on?"
N: "Se on Jonathaniel Huntington ensimmäinen. Huntington-konsernin perustaja ja mun iso-isoisä."
O: "Vau. Se ei näytä yhtään sulta!" N: "Monet on sanoneetkin, että mä näytän enemmän mutsilta."
"Siitä se alamäki sitten alkoikin.." Nate huokaisi.
"Olivia vaati saada tietää kuka ja missä sen äiti on."
"Joten ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa."
"Kerroin Siljasta ja kuinka me kovasti haluttiin lapsi, mutta ei voitu. Ja että Ilona on mun yks mun parhaista ystävistä, joka tarjoutui auttamaan."
"Ja että kuinka Nanna on itse asiassa mun entinen nimeni."
"Ja että itse asiassa.. teknisesti ottaen.."
"..minä olen Olivian äiti."
"Sitten Olivia ryntäsikin ovesta ulos sanomatta mitään. Mä yritin juosta perään ja huudella sitä takaisin, koska mä kuitenkin lupasin viedä sen juna-asemalle, mutta ei sitä enää näkynyt. Mä tosissaan toivon, että Olivia selvisi ehjänä kotiin."
O: "Eli nyt sä tiedät tän koko tilanteen kaikessa karmeudessaan. Nyt sä varmaan ymmärrät miksi mun elämä on pilalla?"
V: "Ymmärsinkö mä nyt siis oikein.. Tämä Jonathaniel on siis sun biologinen äitisi? Nanna Aavikko on nykyään Jonathaniel Huntington?"
O: "No niin! Mä en käsitä miten se on edes mahdollista! Mutta mä en voi kertoa tästä kenellekään, en ikinä. Tarpeeksi paha, että sä tiedät!"
Viljami veti muutaman kerran syvään henkeä ja mietti miten asiansa muotoilisi.
V: "Itse asiassa.. transsukupuolisuus on ihan normaali asia. Siinä ei ole mitään pelättävää tai salailtavaa."
O: "Jaa mikä?"
Viljamin pitkällisen ja perusteellisen oppitunnin jälkeen Olivia oli pitkään mietteliäs.
O: "Eli.. mä siis periaatteessa ylireagoin? Ääh, miksi mummi ei ikinä kertonut mulle?? Mä en tiedä mitään tollasista jutuista!"
V: "No on kyllä kieltämättä aika outoa. Ja tietty muutenkin toi että se sulki sun äit.. isäs kokonaan sun elämästä pois. Oliskohan sun mummosi voinut olla transfobinen..?"
O: "Ja mitä se sit tarkottaa?! Äääää-ääää miks mä en tiedä mistään mitään???"
Jälleen uuden pitkällisen oppitunnin jälkeen:
O: "Mä en kyllä yhtään osaa sanoa, mut se selittäis kyllä miksi mummi piti isän niin tiukasti meidän elämästä erillään."
O: "Hävettää, että mä ryntäsin sieltä sillai karkuun.. Isä raukka, se ei varmaan tuntunut kivalta..Eikä me edes vaihdettu yhteystietoja!"
V: "Kyllä mä uskon, että se ymmärtää. Otat kato huomenna yhteyttä siihen asianajajaan joka sun luona kävi ja kysyt siltä isäs numeron tai jotain. Soitat sille ja pyydät anteeksi."
O: "Näin mun on varmaan tehtävä. Voi että, mulla on niin paljon kysymyksiä! Paljon enemmän, kuin ennen reissuun lähtöä! Kuten esimerkiksi että kuka mun toinen vanhempi nyt sitten on..?"
Aamuyöstä he olivat lopulta perillä Kevätlammella.
O: "Kiitti matkaseurasta ja henkisestä tuesta! Oli tosi kiva reissu!"
V: "J-joo..niin oli! Tosi kivaa!"
He sanoivat heipat ja Olivia kääntyi mennäkseen sisälle, mutta jähmettyi ovelle päästyään.
Televisio oli päällä! Joku oli sisällä!
Olivia huikkasi äkkiä Viljamin takaisin. Viljami, joka oli jäänyt Olivian taakse varmistamaan että tämä pääsee turvallisesti sisälle, oli salamana paikalla.
Varovasti Olivia työnsi avaimen lukkoon, käänsi sitä ja raotti ovea, joka päästi isomman narinan kuin hän olisi siinä hetkessä kaivannut.
Sohvalla istunut nainen sammutti television ja nousi seisomaan.
Silja: "Hei Olivia!"
