Olivia: "Meni vastaajaan.."
O: "Eikä se oo vieläkään käyny lukemassa mun tekstaria.."
Viljami: "Ehkä se vaan ei oo tajunnu kattoa puhelinta?"
O: "Tässä on mennyt kokonainen vuorokausi! Kukaan ei oo niin pitkään kattomatta puhelinta, varsinkaan Katrine, joka on liimaantunut siihen 24/7!"
V: "No, okei.. Hmm.. Pitäiskö sun soittaa sun isälle?"
O: "Totta! Isä tietää varmasti mitä tehdä."
V: "Ihan varmasti! Mä uskon, että Katrinella on kaikki ihan hyvin."
V: "Se on varmaan vaan hukannut taas puhelimensa tai jotain."
O: "Ehkä sä oot oikeessa. Todennäköisesti mä vaan hätäilen turhaan."
O: "No hei isä! Et ikinä arvaa mitä on tapahtunut! Minä ja Ville ollaan nyt yhdessä!!"
O: "Joo joo, ihan oikeesti! Mä kerron sulle ihan kaiken kohta. Ootko sä kuullut Katrinesta mitään?"
Nate: "Enpä ole kyllä ihan hetkeen. Kuinka niin?"
"Kuule, mä luulen että se tyttö on vain hukannut puhelimensa. Olen jo itsekin mennyt sekaisin laskuissa kuinka monta uutta luuria olen sille ostanut tässä vuosien aikana. Odotellaan ihan rauhassa. Kyllä se sieltä vielä ilmaantuu, häntä koipien välissä mun ovelleni kyselemään rahoitusta!"
5 vuotta myöhemmin:
Silja: "Noniin, tästä se lähtee. Jännittääkö? Muistan kyllä että itselläni oli aikamoinen määrä perhosia vatsassa, kun siinä tuolissa aikanaan istuin."
Olivia: "Nojoo.."
S: "No, mikä nyt? Mietitkö sä edelleen Katrinea?"
O: "Joo.. sen pitäis olla täällä! Tää ei oo reilua!"
O: "Siis, toisaalta mä oon helpottunut siitä, että vuosien epätietoisuus on lopulta ohi, mut.." S: "Ymmärrän hyvin. Nyt sä joudut käsittelemään tapahtunutta, jatkuvan odottamisen sijaan."
O: "Niinpä.. Mut en mä tiedä osaanko mä käsitellä tätä mitenkään, olo on niin tyhjä.. Mä lykkäsin häitä niin kauan, koska mä olin ihan varma, että Katrine löytyy vielä!"
O: "Mulla on vieläkin tunne, että se on ihan varmasti elossa tuolla jossain. Ei se voi olla kuollut! Se näytti arkussakin jotenkin niin.. niin.. elävältä!"
S: "Hautaustoimistojen meikkaajat tekee kyllä tosi hyvää työtä."
O: "Mä haluaisin käsitellä tätä, mut.. mä en oikein tunne mitään. Tää koko homma tuntuu niin epätodelliselta."
S: "Kuule.. kyllä ne tunteet sieltä tulevat, omalla ajallaan."
S: "Muista, että mä olen sun tukena ja sä voit aina soittaa mulle, vaikka keskellä yötä."
O: "Joo, eiköhän tää tästä.. Kiitti, Silja."
S: "Noniin, eiköhän aleta valmistautumaan. Ei anneta häävieraiden ja varsinkaan sulhasen odottaa koko päivää!"
S: "Hola papá! Ihanaa, että pääsit Simspanjasta tänne!"
Antonio: "Hola mi hija! Hei tyttäreni! Ihanaa nähdä pitkästä aikaa."
A: "Ja tottakai minä tulin! Vaikka Olivia ei olekaan sinun biologinen tyttäresi, niin hän on silti perhettä!"
S: "Ihana kuulla, Olivia varmasti arvostaa todella paljon, että ajattelet noin."
A: "Mutta Silja, kerropa.. onko äitisi täällä?"
S: "Kyllä, äiti on myös kutsuttu ja hän on täällä. Mutta isä, kuuntele.."
A: "Entä.. onko se mies täällä?"
S: *huokaus* "Kyllä, Jii on täällä myös."
A: "Carajo! Todo se fue a la mierda..!"
S: "Papá!"
A: "Perdón.. anteeksi Silja."
A: Mutta se on totta, kaikki alkoi mennä päin helvettiä, kun se mies ilmestyi takaisin elämäämme!"
S: "Isä, sinulla on nyt Carmen, miksi sinä murehdit vielä äitiä?"
V: "Olivia. Silloin kun mä näin sut ensimmäisen kerran siellä klubitalon grillipaikalla, mä ihastuin suhun heti. Sun kauniisiin silmiin, ihanaan hymyyn ja aivan upeaan, aitoon ja viattomaan luonteeseen. Mä en ole koskaan tavannut ketään toista sun kaltaista."
V: "Vuosien aikana se ihastus on syventynyt rakkaudeksi. Ja mä olen maailman onnekkain mies, kun saan viedä sut vihille ja kutsua sua mun vaimoksi."
V: "Mä en malta odottaa, että saan viettää sun kanssa koko loppuelämäni."
O: "Voi kulta! Sä sanot niin kauniita asioita!"
O: "Eiku ainiin, pitiks mun nyt sanoa ne mun valat?"
V: "No joo, mut ei mitään hätää."
V: "En malta odottaa, että kuulen sun valat."
O: "Noh.. Viljami. Mä en vieläkään voi uskoa, että me ollaan tässä. Siis me! Menossa naimisiin! Ihanku kaks aikuista tai jotain."
O: "Niinku sä tiedät, mulla kesti vähän pidempään päästä sinne missä sä oot.. tai siis nähdä sut muutenki, ku vaan mun parhaana ystävänä."
O: "Mut sit ku mä lopulta näin, niin.. voi luoja mitä mä näinkään! Maailman ihanimman pojan, joka oli ihan parasta poikaystävämateriaalia!"
O: "Mä en enää ikinä halua päästää sua menemään. Mäkään en malta odottaa, että päästään viettämään koko loppuelämämme yhdessä!"
V: "Tämä sormus.."
V: ".. olkoon symboli ikuisesta rakkaudestani.."
V: ".. sinua kohtaan, Olivia Aavikko."
O: "Ja tämä sormus olkoon symboli.."
O: "..ikuisesta rakkaudestani sinua kohtaan, Viljami Vuori."
Toni: "No, mikä fiilis äijällä?"
Nate: "Tosi onnellinen Olivian puolesta, tottakai!"
N: "Mutta myös vähän haikea. Tää paikka tuo paljon muistoja mieleen."
N: "Välillä mä mietin, et.. mitä jos mä olisinki menny sillon naimisiin.. millaista mun elämä olis nyt.."
T: "Sä siis kadut, että jätit Siljan alttarille?"
N: "No.. kyllä ja en. Tai siis, kai se oli oikea ratkaisu silloin. Mutta tämä päivä sai vaan miettimään asioita."
N: "Mä kelasin sillon, et kyllä niitä tilaisuuksia vielä tulee, mut miten kävikään.. Mun tyttärenikin ehti naimisiin ennen mua!"
T: "No pitäiskö sun tehdä asialle jotain? Kosi Alissaa!"
N: "Meinaatko? Mut.. mä en oo varma haluanko mä just sen kanssa naimisiin.."
T: "Miiitä mitä, nyt kerrot kaiken!"
N: "No siis.. Silja just kertoi eronneensa Micosta. Ja että se rakastaa mua vielä."
T: "Okei, eli sulla on nyt siis kaksi naista joista valita! Ei oo varmaan mikään helppo päätös."
N: "No ei, mut mulla alkaa olla jo aika hyvä käsitys siitä kumman mä aion valita. Katotaan vuosi tästä eteenpäin, niin meikäläinen on onnellisesti purjehtinut avioliiton satamaan!"
20 vuotta myöhemmin:
T: "No, kumman sä valitsit?"
N: "Noh, se onkin vähän pidempi tarina se."
Näin sai Olivian tarina lopulta päätöksen ja onnellisen loppunsa. :) Seuraava osa aloittaa seuraavan sukupolven tarinan. En uskalla luvata milloin se ilmestyy. XD Mutta ilmoittelen taas Facebookin puolella. :)
