Kun Olivia alkoi ensimmäistä kertaa tulla tajuihinsa, hän ei ollut varma pyörikö hän itse vai oliko se vain koko muu maailma joka pyöri vinhaa vauhtia hänen ympärillään.
Oliva: "Mit..?"
O: "Mi..?"
Hän ei ollut mitään käsitystä siitä missä hän oli, miksi hän oli täällä ja miksi hänellä oli niin järkyttävän huono olo. Hän yritti kohottautua, mutta maailma alkoi pimentyä jälleen.
O: "Apua..?"
Välähdyksiä edelliseltä illalta alkoi pyöriä aavemaisina unikuvina hänen mielessään.
O: "M-missä mä oon..?"
Olivia ei edelleenkään voinut käsittää missä ihmeessä hän oli, miten hän oli sinne päätynyt ja kauanko hän oli ollut taju kankaalla. Hän ei selvästi ollut kotona, mutta.. oliko hän Katerinen porukoiden kämpässä? Olivatko he tulleet sinne yhdessä loppuillasta..?
O: "K-kuka sä oot..?!"
O: "Kuka sä oot ja missä Katrine on?? Apua! Apua!!""
"Olivia rauhoitu. Minä tässä vain."
O: "Viljami??"
Viljami: "Mä toin sulle vettä. Tossa pöydällä on myös pari buranaa, jos siltä tuntuu."
"Ah, luojan kiitos," Olivia parahti, heitti särkylääkkeet suuhunsa ja joi koko vesilasin tyhjäksi.
V: "Sulla tais mennä aika lujaa eilen..?"
O: "Vissiin kai.. hetkonen.. mistä sä sen tiedät ja miten mä oon täällä??"
V: "Noh.."
V: "Mä lähdin eilen baariin. Mä näin sut siellä tanssimassa jonkun nuoren tytön kanssa."
V: "Sit joku äijä tuli juttelemaan sulle. Sellanen.. ällöttävän komea kiiltokuvapoika."
V: "Te olitte aika läheisissä tunnelmissa ja mä meinasin jo lähtee, koska mä en ois maailman eniten välittäny kattella sitä."
V: "Mut onneks en lähtenyt. Koska seuraavaksi se äijä lähti retuuttamaan sua kohti ulko-ovea."
Muistikuvat tapahtumista palautuivat yhtäkkiä kirkkaasti Olivian mieleen. Tai niin kirkkaasti kuin ne railakkaan känni-illan jälkeen voivat palautua.
V: "Mä huomasin, että sä aloit olla jo sammumispisteessä, tai enemmänkin ohittanut sen jo aikaa sitten, joten mä päätin seurata teitä."
V: "Mutta kun mä pääsin ulos, te olitte jo kadonnu. Mä meinasin mennä jo paniikkiin, mut sit mä kuulin kolinaa jostain syrjäkuljalta."
V: "Mä näin kuinka sä makasit maassa ja se tyyppi oli puoliksi sun päällä. Mä juoksin paikalle ja huusin että jättää sut rauhaan. Kun se huomas mut, se katos aika nopeasti."
V: "Hämmästyttävän nopeasti, itse asiassa. Mä yritin ensin seurata sitä, mutta se oikeasti katosi ihan silmänräpäyksessä."
V: "Sit mä kannoin sut tänne turvaan. Sori.. mä en tienny missä sä asut nykyisin, joten.."
O: "Hei kiitti oikeesti.. Jos sä et ois ollu siellä.. en tiedä mitä ois voinu tapahtua."
O: "Se tyyppi oli Max.."
Viljamin leukaperät kiristyivät.
V: "AI TOI oli Max?? Hitto jos mä oisin tienny, mä oisin tullu väliin jo siellä baarissa!"
O: "Et sä voinu tietää.. mut kiitos vielä kerran.."
O: "Oikeasti, oon tosi kiitollinen. Mä toivoisin, että voisin hyvittää tämän jotenkin. Miks sä muuten istut täällä huppu päässä ja ulkovaatteet päällä?"
V: "No täällä vetää aika paljon.. ja mulla ehkä saattoi jäädä jokunen lasku maksamatta.."
Niin tosiaan, Oliviankin kädet tuntuivat kylmiltä. Hän ei ollut edes tiedostanut krapulaisen olonsa läpi, että häntä paleli. Maailma alkoi taas pyöriä vähän.
V: "Olivia, sä.. Sä yritit suudella mua eilen. Kun mä toin sut tänne. Sä sanoit, että sä haluat kiittää mua sun pelastamisesta."
O: "Ai yritin vai..?"
V: "Joo. Mä torjuin sut, tietenkin. Sä olit kuitenki todella humalassa. Ja mä tiesin, että sä et oikeasti olis halunnut sitä."
O: "N-niin.. totta.. mä en ollut oma itseni.."
Viljami veti hupun päästään mietteliäänä.
V: "Kuule.. Mä tiedän että sä et tykkää musta sillai.. Etkä sä tunne mua kohtaan samoin ku mä sua.. Mut meidän ystävyys on mulle maailman tärkein, enkä mä halua menettää sua, joten.."
V: "Mä luovutan. Astun taaksepäin. Jos sä voit mitenkään antaa mulle anteeksi valehtelun ja kaiken sekoilun, niin.."
V: "Mä lupaan, että mä en enää ikinä yritä lähestyä sua mitenkään muuten, kuin kaverina. En ikinä. Oikeasti. Mä lupaan ja vannon."
O: "Niinkö? Tai siis.."
O: "Niin, oothan säkin mulle tosi tärkeä ja mun paras ystävä.. Kai mäkään en halua menettää sua.. Ehkä me voitais yrittää jatkaa taas kavereina?"
V: "Jatketaan vain. Kiva saada sut taas mun elämään!"
Vasta lähtiessään Olivia huomasi, että Katrine oli yrittänyt soittaa monta kertaa yön aikana. Nate oli myös laittanut viestiä ihan äskettäin.
Olivia yritti kuumeisesti ymmärtää mitä kaikkea viimeisen vuorokauden aikana oli tapahtunut ja mitä siitä kaikesta hän uskaltaisi isälleen kertoa. Todennäköisesti ei juuri mitään, huomioon ottaen että heidän piti alunperinkin käydä vain leffassa ja syömässä.
Mutta Viljami oli taas hänen elämässään, siitä hänen olisi pakko kertoa. Se oli liian suuri asia salattavaksi. Vaikka hän ei oikein vielä tiennytkään mitä tilanteesta ajatteli ja pystyisikö hän oikeasti unohtamaan Viljamin petoksen.
Mutta jokin tässä tilanteessa ei vain tuntunut oikealta. Jokin nakersi häntä sisältä, eikä hän ymmärtänyt mikä se jokin saattoi olla.
